Kirjaudu tai rekisteröidy
Musiikkiopiston opetussuunnitelmaan kuuluvia yleisiä ryhmäopetuksessa tapahvia musiikin hahmotusaineiden opintoja kutsutaan MuHaksi. MuHa-opinnot jakautuvat sekä perusopintoihin että syventäviin opintoihin ja oppilas suorittaa niitä tasolta toiselle edeten omien instrumenttiopintojen ja yhteismusisoinnin lisäksi. MuHa-opintojen tarkoitus on vahvistaa siltaa oman luovuuden, instrumentin sekä musiikin hahmotusaineiden välillä. Tunnit ovat toiminnallisia ja oivaltavia – tärkeää on nähdä jokaisen oppilaan oma luovuus ja varustaa häntä omalla musiikillisella matkallaan vaiheittain eteenpäin. Opintojen perustasolla ryhmiä 7, ja syventävissä opinnoissa suoritetaan kertausjakso, jonka jälkeen opintoja mukautetaan oppilaan lopputyötä tukeviksi.
MuhA-tunnit etenevät musiikkiopistossa kronologisesti lukuvuosittain tasolta toiselle. Opetus etenee näin ollen myös ikäkausittain. Kuitenkin ikää painokkaampi tekijä oikean MuHa-ryhmän valinnassa on oppilaan oman musiikillisen tietotaidon taso: on tärkeää, että jokainen saadaan sijoiteltua oppimisen kannalta suotuisimpaan ryhmään. Ryhmävalinnassa ohjaa solistisen aineen opettaja yhteistyössä musiikin hahmotusaineiden opettajan kanssa.
Ryhmien aikataulut lukuvuonna 2024-2025 ovat
kello 14.30–15.30 – Aikuisten MuHa
kello 15.30–16.30 – MuHa 2
kello 16.30–17.30 – Tukiopetus
kello 18.00–19.00 – MuHa 4
kello 19.00–20.00 – MuHa 5
kello 14.30–15.30 – MuHa 3
kello 15.30–16.30 – MuHa 1
kello 15.00–16.00 – MuHa 2
kello 16.00–17.15 – MuHa 7
kello 17.45–18.45 – MuHa 3
kello 18.45–19.45 – MuHa 5
kello 16.00–17.00 – Aikuisten MuHa
kello 17.00–18.15 – MuHa 6